Kiinnostaako yrittäjyys, mutta et tiedä mistä aloittaa?
Onko sulla joskus käynyt mielessä, että voisit perustaa oman yrityksen? Ehkä sulla on jo idea, mutta et oikein tiedä, mitä sille pitäisi tehdä. Tai ehkä yrittäjyys kiinnostaa, mutta koko ajatus tuntuu vielä aika kaukaiselta.
Hyvä uutinen: sun ei tarvitse tietää vielä kaikkea. Eikä edes sitä, mitä haluaisit tehdä.
Yritysbuustaamo on olemassa juuri sitä varten, että voit pohtia omia mahdollisuuksiasi, kysyä neuvoja ja lähteä kokeilemaan uusia juttuja.
Entä jos mulla ei ole liikeideaa?
Ei haittaa! Kaikki eivät aloita yrittäjyyttä valmiin suunnitelman kanssa. Joskus idea syntyy omasta harrastuksesta, osaamisesta tai asiasta, johon kaipaisi parempaa ratkaisua.
Me voidaan yhdessä miettiä, mikä sua kiinnostaa, missä olet hyvä ja millaisia mahdollisuuksia niistä voisi löytyä.
Voinko olla yrittäjä opiskelun tai palkkatyön ohessa?
Totta kai! Yrittäjyyden ei tarvitse tarkoittaa heti kokopäiväistä työtä tai suurta taloudellista riskiä. Moni aloittaa pienimuotoisesti opiskelun tai palkkatyön rinnalla.
Voit esimerkiksi kokeilla oman osaamisesi myymistä, kehittää palveluideaa tai tutustua kevytyrittäjyyteen. Samalla kannattaa selvittää, miten yrittäjyys vaikuttaa omaan tilanteeseesi, kuten tukiin ja vakuutuksiin.
Entä jos en edes tiedä, mitä haluan tehdä tulevaisuudessa?
Silloin olet ihan oikeassa paikassa!
Yritysbuustaamossa ei tarvitse tähdätä suoraan yrittäjäksi. Voit tulla mukaan löytämään omia vahvuuksiasi, tutustumaan uusiin ihmisiin, oppimaan työelämätaitoja ja selvittämään, millaiset asiat sua oikeasti kiinnostavat.
Ja jos sulla on jo yritys, voidaan yhdessä miettiä, miten saisit sitä kehitettyä tai kasvatettua.
Tule moikkaamaan meitä tapahtumiin!
Yritysbuustaamo järjestää kattavasti tapahtumia työpajoista avoimiin oviin kaikissa hankealueen neljässä kunnassa: Juupajoella, Mänttä-Vilppulassa, Ruovedellä ja Virroilla.
Tule tutustumaan hankkeeseen, kyselemään mahdollisuuksista tai muuten vaan vaihtamaan ajatuksia yrittäjyydestä ja tulevaisuudesta. Voit osallistua kaikkiin tapahtumiin kaikissa hankekunnissa. Teemme yhteistyötä yli kuntarajojen.
Mukaan tuleminen ei sido mihinkään, eikä valmiita suunnitelmia tarvita.
Voit myös tupsahtaa Leader PoKon toimistolle meitä moikkaamaan! Toimistohan löytyy osoitteesta Kauppakatu 23, Mänttä.
Yritysbuustaamo tarjoaa maksutonta tukea, työpajoja, tapahtumia ja verkostoja 18–35-vuotiaille Juupajoella, Mänttä-Vilppulassa, Ruovedellä ja Virroilla.
Tule juttelemaan, vaikka et vielä yhtään tietäisi, mistä aloittaa!
Voit jättää meille myös yhteystietosi, niin otamme sinuun yhteyttä ja saat tietoa tulevista tapahtumista ja mahdollisuuksista.
